TYÖRYHMÄ


TeatteriTelttan järjestää Myllyteatteri


Taiteellisena johtajana toimii Myllyteatterin taiteellinen johtaja, ohjaaja ja kirjoittaja Miira Sippola.

                                

Miira Sippola (s. 1973 Lapua) on teatteriohjaaja, kirjoittaja ja teologian maisteri. Hän toimii free lancer -ohjaajana Helsingissä, ohjannut Myllyteatterille ja Aurinkoteatterille. Kirjoittanut kolme näytelmää: Lapua, Tyhjän mahan kutsu ja Lootin Vaimo. Tehnyt useita runoesityksiä sekä kirjoittanut myös runoja. Saanut J. H. Erkko –palkinnon vuonna 1999 ja 2001 ja on Lahden Runomaraton -voittaja vuodelta 2001. Julkaissut runoja mm. MotMot97:ssa. Ollut Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtajana v. 2000-02.  

Myllyteatteri on vuonna 2003 perustettu ammattiteatteri. Myllyteatterissa toimii teatterin ja visuaalisten alojen nuoren polven ammattilaisia, joita yhdistää kunnianhimoinen tavoite sisällöltään ja fysiikaltaan syvälliseen sekä tyyliltään visuaaliseen puheteatteriin.

Teatteri on aloittanut toimintansa tekemällä esityksiä erityisesti Suomenlinnassa sijaitsevaan vanhaan myllyyn: Tenalji von Fersenin Myllysaliin.
Neljän kokonaisen toimintavuotensa aikana Myllyteatteri on tuottanut yhteensä seitsemän teatteriesitystä. Ensimmäinen taiteellinen rupeama oli kolmen nykyteatteri-esityksen Tapaus-sarja vuosina 2004-07.  

Myllyteatterin toimintaa linjaa työskentely pitkäjännitteisellä perspektiivillä. Teatteri toimii produktio kerrallaan, pyrkien pureutumaan tiettyyn kysymyksenasetteluun useamman vuoden ajan. Myllyteatterissa toimii Mylly-kollektiivi, jatkuvaan harjoitteluun sitoutunut teatterintekijöiden ryhmittymä. 

TeatteriTeltta on Myllyteatterin suuri ponnistus, jonka takana on luja usko teatterin voimaan, halu tarttua teatterin haasteeseen taidelajina ja keskustelumuotona ja tarve kantaa kortensa kekoon teatteriin liittyvän keskustelukulttuurin kehittämisessä kotimaassamme.  



Valoteknisenä vastaavana toimii Jukka Kolimaa

Jukka Kolimaa (s. 1964) on valmistunut Teatteritaiteen kandidaatiksi Teatterikorkeakoulun Valo- ja äänisuunnittelun koulutusosastolta 1998. Viimeisimpiä töitä mm. Valomestari: Get Your War On. Rude Mechanicals (USA). Espoon kaupunginteatteri, 10/2007. Valosuunnittelu: Tuusulan-kirkko.  Amadeus-kuoro. Requiem. Tuusulan taideviikot, 9/2007. Valomestari: Espoon kulttuurikeskus. Lukuisia konsertti-, teatteri- ja tanssivalaistuksia 1/2007-6/2007. Mm. Les Cousins (Ranska), April Jazz festival Andy Bay(USA), Emma Salokoski,
Marzi Nyman, Five corners qvintet... Valosuunnittelu: Viivi&Wagner Helsingin kaupunginteatteri 2006. 


Äänitekniikan vastaavana toimii Juuso Voltti

Juuso Voltti (s.1975) on valmistunut äänisuunnittelijaksi Teatterikorkeakoulusta ja säveltäjäksi Eesti Muusikaakadeemiasta. Hän toimii freelancerina teatteri-, tanssi- ja elokuvaproduktioissa. Hän on erikoistunut säveltämään musiikkia medioihin, joissa musiikki ei ole huomion keskipisteenä vaan toimii kokonaisuuden osana ( kts. valo- ja äänisuunnittelun laitoksen lopputyö: Musiikin käyttö puheteatterissa.

Viimeaikaisia töitä mm. Sofi Oksasen "Puhdistus" - Kansallisteatteri, "Valerie Jean Solanas ska bli president i Amerika" -Teater 90 * & Sirius Teatern sekä "Product" -ÅST & Klockriketeatern.


Visuaalisena vastaavana toimii lavastaja Paula Koivunen


Tuottajana toimii Jutta Heikkilä / Loistomeininki Oy

Loistomeininki Oy  on vuoden 2007 alussa toimintansa aloittanut esittävän taiteen tuotantotoimisto. Yritys konsultoi, tuottaa ja tiedottaa yksittäisiä esityksiä, tapahtumia ja festivaaleja. Yrityksen perustaja ja omistaja Jutta Heikkilä toimii TeatteriTeltta -tapahtuman tuottajana ja vastaa yritysyhteistyöstä. Heikkilä on toiminut viisi vuotta taiteen kentällä freelance-tuottajana ja tätä ennen vuodesta 1987 lähtien myynnin, markkinoinnin ja myynninjohdon tehtävissä koulutus- ja media-alalla.


Sopimuksia ja laskutusta hoitaa Tuija Lindholm

Mukana projektin järjestelyissä Humakin kulttuurituottajaopiskelijat Virpi Martikainen ja Suvi Aaltonen Loistomeiningin ohjauksessa




 
   
Sivujen suunnittelu - TJ-Design | Powered by CMSimple